Tämä oli
Kesä.
Oikeastaan "kesälomani" ei ole vielä aivan lopuillaan, sehän alkoikin pyrähdyksin ja silloin tällöin, käynnistyäkseen kunnolla vasta runsas viikko sitten, mutta koska äitini ja veljeni lomat loppuvat, alkavat minunkin elämäni kuviot taas muistuttamaan arjen taaperrusta. Lukuunottamatta ehkä tulevaa reissua isäni luo.
Tässä siis koko tarina sensuroimattomana paitsi mitä nyt lukijoiden omaksi parhaaksi tai alipalkatun, ylistressatun muistin vaihtelevantasoisen työn tuloksena:
Episodi I
Kesäni alkoi käytännössä lauantaina 4. päivä kesäkuuta kun rakas työpaikkani, entinen kouluni, Helsingin Saksalainen koulu tai tuttavallisemmin deeäshoo tyhjeni hitaasti todistuksiinsa enemmän tai vähemmän tyytymättömistä pikku ihmisistä ja kiireisesti kuumeisesti tein muutaman ylityötunnin järjestellen ja sulavoittaen lakkiaistenpalvausseremoniaa. Siellä tuli korvantäytettä yhdelle jos toisellekin, ja kyynel melkein tirahti silmään muistellessa viimevuotista omaa herratohtorinpuheenläpituskailuaamupäivää. Siellähän näyttivät komeilta ja kauniilta Mikot ja Joelit ja Artut ja Jannit ja Timot ja Mirvat ja ja Zsoltit ja Villet ja Paavot ja muut kukkaislastenkiusaajat ylioppineet kapteeninlakit.
Pileethän siinä piti pitää joten ryntäsin Stockmannille ostamaan itselleni juhlamarsipaanit ja käteen tarttui kookosmarsipaani"leipä" ja nougatmarsipaanbrööd.
Niistä oli iloa koko vuorokaudeksi koska eihän sellaisia makeanhimonsurmia kukaan kerralla syö. Sitten ensimmäisin syömäjäisiin, Timon pirskeitä sainkin haeskella jonkun aikaa vaikka tiesin noin 30 metrin virheellä per ilmansuunta mihin olin menossa, oli sen verran hieno se alkuun huomaamatta jäänyt leijonakoriste oven päällä. Siellä ruoka maittoi ehkä liiankin kanssa, kuplivalle ja mallasmehulle ei jäänyt pahemmin tilaa, kakkua ja karkkiakin kun tuli löydettyä monensorttista. Pöytäseuraakin löytyi puolen dsh:n ensi vuoden abiporukan verran, siitä sitten stefanin (joka oli hiprakoinut itsensä ja puhui tapansa mukaan sottaisia) vaelsimme Apollonkadulle keikkumaan isä Richterin auton edustalle, jossa Stefan odotteli kyytiä ja minä pääsyä sisään Joelin juhliin (ovikoodia ei oltu muistettu ilmoittaa tai ilmoitettu ovikoodi ei ollut muistunut, tiedä häntä, ja oli vaikea saada ketään juhlissaolijaa kiinni; näihin siis lukeutui Stefanin isä).
Kun sitten Rosvo-Hubert Setä vastasi vihdoin onnenlanttikiireiltään puhelimeen ensimmäisenä ja minä pääsin sisälle kertomaan HP:lle poikansa oleskelusta omasta mielestään väärällä puolella auton ovea, oli kello jo melko paljon. Kun vielä juhlissa tuli viihdyttyä hyvin hyvin, jutellen mm. hulluiksi tekevistä kirjoista, mikrofoneista, rytmitavuista, oluesta ja illan suunnitelmista erinäisten loistopersoonan arvonimen ansaitsevien henkilöiden kanssa, totesi Mikko soittaessani lähtevänsä pian pois omista juhlistaan, joten päätin minäkin mennä sinne vasta myöhään joskus kun juhlakalu arveli yöllä palaavansa jatkojenjatkojenjatkoille.
Viihdyin siis vielä hetken, juuri sopivasti kaatosateen alkuun asti, ja lähdin ulos siinä missä muutamat muutkin, Joel itse mm. ja käppäilin raitiovaunulle matkalla keksustaan. Siitä päädyin kaisaniemen ex-ilmaiskonsertin humalaisen ex-yleisön läpi junaan kohti Oulunkylää josta Sylvia haki minut ja muita viettämään iltaa uuteen kotiinsa (tai lähinnä äitinsä ja sisarensa uuteen kotiin, opiskeleehan Sylvia Porvoossa). Siellä oli hauskaa ja minut sotkettiin vastoin tahtoani musiikinvaihtosotaan koska minulla oli mukanani standardiarsenaalini, summitaiset 100 levyä, joka siis sosialisoitiin poikkeustilasäädösten mukaisesti taistelukäyttöön.
Sitten lähdettiin ihmisten ja ikävä kyllä myös tequilapullon kanssa keskustaa kohti. Kuukuu oli Tuomaksen, pahan tequilapullon ja minun seuraava määränpää, Allu, Sara ja muut päätyivät ties minne. Ilkeä portsari väitti minun olevan humalassa, mikä väite ei edes vielä pitänyt paikkaansa, olin silmätulehtunut, mutta pääsimme lopulta sisään Joelin sedän avustuksella. Paikalla oli Joelin juhlissa jo tavattua porukkaa.
Tilaa oli vähän ja porukka oli lähdössä suht pian, joten päädyin McDonalds-limun (hirveä jano, antakaa anteeksi) kautta vaeltamaan ympäri Helsinkiä yrittäen saada Mikkoa kiinni teleteitse, ei napannut vähään aikaa, eikä silloinkaan ollut informatiivista. Kiitos aiemmin tyhjenneen (toki alunperinkin vajaan) julman tequilapullon, olin päässyt tässä vaiheessa illan ainoaan humalatilaani, joka siis meni täysin hukkaan sekin, vaelsinhan yksin. Näin ohimennen Katsin, Danin, Jarnon ja muita CM-Swingereitä, matka heillä oli Dania lukuun ottamatta ilmeisesti kohti karaokepaikka Satumaata. Jossakin vaiheessa sain kiinni Laten ja Peten jotka olivat menossa jonnekin joten päätin kuluttaa tylsää aikaani heidän kanssaan kunnes saisin selville mihin aikoihin Mikolle kannattaisi lähteä kulkemaan. Päädyttiin Hesburgeriin koska Eatzin iltapuoli oli pojille liian "ikävä" ja sieltä taksijonoon - sain ilmaisen kyydin Lauttasaareen, ei huonompi juttu, siitä vain kävellen Luoteisrantaan. Oli nätimmänpuoleinen yö joten reissu oli ihan mukava.
Mikko ei ollut kotona mutta veljensä kavereineen oli joten pääsin sisään. Joskus tunnin-parin myöhästyttyään saapuivat myös juhlijat studiolta lakit vielä melko puhtoisina ja aamuyö oli ihan viihdyttävä lamaannuttavasta väsymyksestä ja eräistä Morris Minin -kaatosuunnitelmientuputtajasta huolimatta. Vatsan ainakin sai täyteen, päivältä oli jäänyt vielä vaikka mitä lohia ja salaatteja. Kahdeksasta kymmeneen pidin pienet torkut ja lähdin jaloittelemaan kotiin päin. Hiljaista oli, vain kampissa pysähdyin muutaman muun ohikulkijan kanssa avustamaan jotakin väsähtänyttä katujen kasvattia. Kuten arvata saattoi, oli äijä virallisille tahoille tuskin kärpästä kiinnostavempi (ei näyttänyt kovalta veronmaksajalta), joten arvoitukseksi jäi, kärsikö mies kroonisesta kadullenukahtelusta, alkoholin nauttimisen lieveilmiöistä vai sairauskohtauksesta. En myöskään tiedä kuinka ressukka selvisi siitä, oletettavasti kuitenkin hengissä, hengitys oli tasaista eikä ollut ulkoisia vammoja nähtävissä joten tuskin oli tajuttomaksi kaatunut tai muuten pahemmin vammautunut.
Siitä bussiin ja kotiin. Lopusta sunnuntaisesta päivästä en tarkempia muista, nukuin pitkään mutta olin väsynyt aamulla töihin mennessäni.
Rakastan:
The Gathering - Souvenirs
Anneke on ihana, Anneke laulaa kauniimmin kuin enkeli. The Gathering on kollektiivinen nero. Yksi aivan parhaista levyistä ikinä, jos minulta kysytään.
Oikeastaan "kesälomani" ei ole vielä aivan lopuillaan, sehän alkoikin pyrähdyksin ja silloin tällöin, käynnistyäkseen kunnolla vasta runsas viikko sitten, mutta koska äitini ja veljeni lomat loppuvat, alkavat minunkin elämäni kuviot taas muistuttamaan arjen taaperrusta. Lukuunottamatta ehkä tulevaa reissua isäni luo.
Tässä siis koko tarina sensuroimattomana paitsi mitä nyt lukijoiden omaksi parhaaksi tai alipalkatun, ylistressatun muistin vaihtelevantasoisen työn tuloksena:
Episodi I
Kesäni alkoi käytännössä lauantaina 4. päivä kesäkuuta kun rakas työpaikkani, entinen kouluni, Helsingin Saksalainen koulu tai tuttavallisemmin deeäshoo tyhjeni hitaasti todistuksiinsa enemmän tai vähemmän tyytymättömistä pikku ihmisistä ja kiireisesti kuumeisesti tein muutaman ylityötunnin järjestellen ja sulavoittaen lakkiaistenpalvausseremoniaa. Siellä tuli korvantäytettä yhdelle jos toisellekin, ja kyynel melkein tirahti silmään muistellessa viimevuotista omaa herratohtorinpuheenläpituskailuaamupäivää. Siellähän näyttivät komeilta ja kauniilta Mikot ja Joelit ja Artut ja Jannit ja Timot ja Mirvat ja ja Zsoltit ja Villet ja Paavot ja muut kukkaislastenkiusaajat ylioppineet kapteeninlakit.
Pileethän siinä piti pitää joten ryntäsin Stockmannille ostamaan itselleni juhlamarsipaanit ja käteen tarttui kookosmarsipaani"leipä" ja nougatmarsipaanbrööd.
Niistä oli iloa koko vuorokaudeksi koska eihän sellaisia makeanhimonsurmia kukaan kerralla syö. Sitten ensimmäisin syömäjäisiin, Timon pirskeitä sainkin haeskella jonkun aikaa vaikka tiesin noin 30 metrin virheellä per ilmansuunta mihin olin menossa, oli sen verran hieno se alkuun huomaamatta jäänyt leijonakoriste oven päällä. Siellä ruoka maittoi ehkä liiankin kanssa, kuplivalle ja mallasmehulle ei jäänyt pahemmin tilaa, kakkua ja karkkiakin kun tuli löydettyä monensorttista. Pöytäseuraakin löytyi puolen dsh:n ensi vuoden abiporukan verran, siitä sitten stefanin (joka oli hiprakoinut itsensä ja puhui tapansa mukaan sottaisia) vaelsimme Apollonkadulle keikkumaan isä Richterin auton edustalle, jossa Stefan odotteli kyytiä ja minä pääsyä sisään Joelin juhliin (ovikoodia ei oltu muistettu ilmoittaa tai ilmoitettu ovikoodi ei ollut muistunut, tiedä häntä, ja oli vaikea saada ketään juhlissaolijaa kiinni; näihin siis lukeutui Stefanin isä).
Kun sitten Rosvo-Hubert Setä vastasi vihdoin onnenlanttikiireiltään puhelimeen ensimmäisenä ja minä pääsin sisälle kertomaan HP:lle poikansa oleskelusta omasta mielestään väärällä puolella auton ovea, oli kello jo melko paljon. Kun vielä juhlissa tuli viihdyttyä hyvin hyvin, jutellen mm. hulluiksi tekevistä kirjoista, mikrofoneista, rytmitavuista, oluesta ja illan suunnitelmista erinäisten loistopersoonan arvonimen ansaitsevien henkilöiden kanssa, totesi Mikko soittaessani lähtevänsä pian pois omista juhlistaan, joten päätin minäkin mennä sinne vasta myöhään joskus kun juhlakalu arveli yöllä palaavansa jatkojenjatkojenjatkoille.
Viihdyin siis vielä hetken, juuri sopivasti kaatosateen alkuun asti, ja lähdin ulos siinä missä muutamat muutkin, Joel itse mm. ja käppäilin raitiovaunulle matkalla keksustaan. Siitä päädyin kaisaniemen ex-ilmaiskonsertin humalaisen ex-yleisön läpi junaan kohti Oulunkylää josta Sylvia haki minut ja muita viettämään iltaa uuteen kotiinsa (tai lähinnä äitinsä ja sisarensa uuteen kotiin, opiskeleehan Sylvia Porvoossa). Siellä oli hauskaa ja minut sotkettiin vastoin tahtoani musiikinvaihtosotaan koska minulla oli mukanani standardiarsenaalini, summitaiset 100 levyä, joka siis sosialisoitiin poikkeustilasäädösten mukaisesti taistelukäyttöön.
Sitten lähdettiin ihmisten ja ikävä kyllä myös tequilapullon kanssa keskustaa kohti. Kuukuu oli Tuomaksen, pahan tequilapullon ja minun seuraava määränpää, Allu, Sara ja muut päätyivät ties minne. Ilkeä portsari väitti minun olevan humalassa, mikä väite ei edes vielä pitänyt paikkaansa, olin silmätulehtunut, mutta pääsimme lopulta sisään Joelin sedän avustuksella. Paikalla oli Joelin juhlissa jo tavattua porukkaa.
Tilaa oli vähän ja porukka oli lähdössä suht pian, joten päädyin McDonalds-limun (hirveä jano, antakaa anteeksi) kautta vaeltamaan ympäri Helsinkiä yrittäen saada Mikkoa kiinni teleteitse, ei napannut vähään aikaa, eikä silloinkaan ollut informatiivista. Kiitos aiemmin tyhjenneen (toki alunperinkin vajaan) julman tequilapullon, olin päässyt tässä vaiheessa illan ainoaan humalatilaani, joka siis meni täysin hukkaan sekin, vaelsinhan yksin. Näin ohimennen Katsin, Danin, Jarnon ja muita CM-Swingereitä, matka heillä oli Dania lukuun ottamatta ilmeisesti kohti karaokepaikka Satumaata. Jossakin vaiheessa sain kiinni Laten ja Peten jotka olivat menossa jonnekin joten päätin kuluttaa tylsää aikaani heidän kanssaan kunnes saisin selville mihin aikoihin Mikolle kannattaisi lähteä kulkemaan. Päädyttiin Hesburgeriin koska Eatzin iltapuoli oli pojille liian "ikävä" ja sieltä taksijonoon - sain ilmaisen kyydin Lauttasaareen, ei huonompi juttu, siitä vain kävellen Luoteisrantaan. Oli nätimmänpuoleinen yö joten reissu oli ihan mukava.
Mikko ei ollut kotona mutta veljensä kavereineen oli joten pääsin sisään. Joskus tunnin-parin myöhästyttyään saapuivat myös juhlijat studiolta lakit vielä melko puhtoisina ja aamuyö oli ihan viihdyttävä lamaannuttavasta väsymyksestä ja eräistä Morris Minin -kaatosuunnitelmientuputtajasta huolimatta. Vatsan ainakin sai täyteen, päivältä oli jäänyt vielä vaikka mitä lohia ja salaatteja. Kahdeksasta kymmeneen pidin pienet torkut ja lähdin jaloittelemaan kotiin päin. Hiljaista oli, vain kampissa pysähdyin muutaman muun ohikulkijan kanssa avustamaan jotakin väsähtänyttä katujen kasvattia. Kuten arvata saattoi, oli äijä virallisille tahoille tuskin kärpästä kiinnostavempi (ei näyttänyt kovalta veronmaksajalta), joten arvoitukseksi jäi, kärsikö mies kroonisesta kadullenukahtelusta, alkoholin nauttimisen lieveilmiöistä vai sairauskohtauksesta. En myöskään tiedä kuinka ressukka selvisi siitä, oletettavasti kuitenkin hengissä, hengitys oli tasaista eikä ollut ulkoisia vammoja nähtävissä joten tuskin oli tajuttomaksi kaatunut tai muuten pahemmin vammautunut.
Siitä bussiin ja kotiin. Lopusta sunnuntaisesta päivästä en tarkempia muista, nukuin pitkään mutta olin väsynyt aamulla töihin mennessäni.
Rakastan:
The Gathering - Souvenirs
Anneke on ihana, Anneke laulaa kauniimmin kuin enkeli. The Gathering on kollektiivinen nero. Yksi aivan parhaista levyistä ikinä, jos minulta kysytään.
posted by Stephu | 18:19
|
2 comments
